Miksi ihmeessä ihminen nolostuu, vaikka lopulta asia voi
olla ainoastaan hauska, jos niin haluaa ajatella? Inhoan asioida
autokorjaamoissa ja varaosakauppoissa, koska siellä olen alueella,
josta en vaan tiedä riittävästi enkä ole edes kiinnostunut.
Olen siis se streoptyyppinen hölmö nainen, mikä en kyllä tahtoisi olla.
Aamulla jouduin viemään auton lasin vaihtoon korjaamolle. Vaikka ärsytti,
mietin, että ei se nyt ainakaan vaikeaa ole eikä siellä joudu vastaamaan
kysymyksiin, joihin en osaa vastata.
Vaan kuinkas kävi? Kävelin sisään työnvastaanoton luukulle. Siinä kerroin, että
aika tuulilasin vaihtoon on varattu Laurilan nimellä. Mies katseli koneelta ja
kysyi: minkä merkkinen auto? No siinä se sitten tuli: enhän minä muistanut.
Nolous oikein vyöryi päälle. Vaan mikä siinä auttoi. Sanoin, ettei
aavistustakaan, mutta se on vihreä. Mies hymyili juuri niin alentavasti kuin
tuossa tilanteessa voi. Sitten onneksi muistin rekisterinumeron ja kun sanoin
sen, hän totesi: Peugeot, teillä on Peugeot.
Nyt muistan.

Mitäs merkistä, kunhan värin muistaa
Tällä artikkelilla on 2 kommenttia
Kommentointi on suljettu
äiti-ihminen
25 syys 2019Voi ei. Minäkin olen joskus johonkin autokorjaajan kysymykseen vastannut hymyillen näin “no siinä on ratti ja polkimet” 🙂 ei se sitten enää halunnut kysellä mitään. Kysyi rokkarin jonka muistin.
Toini Moisio
26 syys 2019Kaikessa ei voi olla asiantuntija. Tekninen puoli ei kiinnosta, vaikka kuinka yrittäisi. Nykyään ei kyllä riitä tieto, että sähkö tulee töpselistä. Auton voi ajaa korjaamoon, mutta tietokone, älypuhelin ym pitäis halllita ihan itse. Ajele edelleen hyvillä mielin, mutta kuten sanottu, pidä väri mielessä.