Ärsyttävä juoppo

Ärsyttävä juoppo

Kävin kaupungilla hoitamassa työtapaamisia ja kuljin Oulun keskustassa olevan kauppakeskus Valkean läpi. Oulussahan on rakennettu kauppakeskus keskelle katua ja tuo ns. kesäkatu vetää ikävä kyllä kyseenalaista väkeä kuluttamaan aikaansa sen penkeille. Tavallaan säälittää nuo tyypit, toisaalta raivostuttaa.

Mielenterveystyössä ovat päihdeongelmaiset vahvasti osana ja heitä tulee seurattua hyvinkin läheltä.

Ymmärrän täysin, miten vaikea tuosta riippuvuudesta on parantua, mutta mahdollista se on. Ilman päihdeongelmaisen omaa tahtoa ja sitoutumista se ei onnistu.

Oulussa Riikka Moilanen valtuustossa nimitti tätä juoppojoukkoa ihmisroskiksi. Sen seurauksena hänet irtisanottiin työpaikastaan Pihlajalinnasta. Yksi näistä Oulun julkijuopoista koetti  haastaa oikeuteen Moilasen. Markku Korhonen koki kunniaansa loukatun. Asia ei edennyt, mutta Korhosesta tehtiin jonkinlainen julkkis. En vaan jaksa ymmärtää.

Yle on jo monesti uutisoinut Korhosen elämästä ja kertonut, miten hän asuu ympäri vuoden sillan alla teltassa. Näiden uutisten jälkeen Korhoselle on lahjoitettu makuupusseja, patjoja ja ties mitä. Mies itse kehuskelee, miten jatkaa juopotteluaan.

Ensinnäkin Oulussa alkoholistin ei tarvitse nukkua kadulla, koska täällä asuntolassa on paikkoja. Markku Korhonen onkin sanonut, että nukkuu mielummin teltassa ja pitää oman vapautensa. Ja myös rahansa. Asuntola kun veisi osan hänen tuloistaan.

Lisäksi Korhonen kertoo, että nyt muut juottavat häntä, kun hänestä on tehty julkkisjuoppo.

On kyllä melko outoa. Mies ei tee elettäkään laittaakseen asioitaan kuntoon ja ihmiset lahjoittavat tavaraa tukien hänen juomistaan. Itse auttaisin heti, jos hän osoittaisi, että edes tahtoo laittaa elämänsä raiteilleen, mutta kenenkään itsetuhoista juomista en tue.

Olin viime talvena nenäverenvuodon takia yhteispäivystyksessä illalla. Verta tuli paljon ja olin tietenkin hermona. Eikös tämä Korhonen ollut siellä möykkäämässä. Hänen vieressään istui kolme maahanmuuttajaa ja Korhonen tivasi, onko pojilla netti. Katsokaa Markku Korhonen. Maahanmuuttajat titesivat, ettei kiinnosta ja vaihtoivat paikkaa.  Korhonen jäi häiriköimään muita. Silloinkin mietin, miksi tuota paapotaan ja nistetaan julkisuuteen. Vieläpä positiivisessa mielessä.

Ihmisiä pitää auttaa, mutta ei tavoilla, jotka tukevat heidän ongelmiaan. Massat näköjään saa mukaan mihin tahansa.

Sulje valikko